Suomalaisten taito keskustella uskonnoista on heikkoa.

Meille on muodostunut käsitys, että yleensä kun suomalaiseen keskusteluun liittyy uskonto, se saa provokatiivisen sävyn tai uskonnon merkitys joko yli- tai aliarvioidaan. Emme näytä olevan ainoita näissä ajatuksissamme, sillä TT dosentti Elina Vuola, joka on koko uransa tehnyt kriittistä uskonnontutkimusta, toteaa, että “suomalainen yhteiskunta on melkoisen lukutaidoton uskonnon suhteen” ja tämä näkyy helposti joko ylikriittisyytenä (uskonto on kaiken pahan alkulähde) tai täysin alikriittisyytenä (joko kunnioituksesta, tiedon puutteesta tai uskonnonvapaudella perustellen uskontoja ei “uskalleta” kritisoida).  Varsinkin yhteiskuntatieteistä 1960-luvulta lähtien vaikuttanut sekularisaatioteoria siitä, että uskonto yksityistyy ja menettää merkityksensä julkisessa piirissä, on sittemmin osoittautunut vääräksi. Pikemminkin voidaan sanoa, että käynnissä on samanaikaisesti maallistuminen ja uskonnon merkityksen voimistuminen – sekä globaalisti että länsimaissa.

Taitoa ymmärtää uskontoja ja käydä niistä analyyttista, kriittistä ja monipuolista keskustelua tarvitaan nyt ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. 

Uskontojen ymmärtämisen vaikeudesta puhuessaan Elina Vuola toteaa, että minimivaatimuksena voisi pitää sitä, että uskonnosta keskusteleva olisi tietoinen siitä, mistä uskonnon ulottuvuudesta hän kulloinkin puhuu: opillisesta, eettisestä, rituaalisesta, materiaalisesta, kokemuksellisesta vai yhteisöllisestä (Ninian Smartin jaottelu uskonnon eri ulottuvuuksista.)

Miksi tämä aihe kiinnostaa meitä? Suomesta tehdyn kehitysyhteistyön uranuurtajia ovat olleet lähetysjärjestöt.  Uskonnolla on monitahoinen merkitys, eikä sitä ole aina osattu ymmärtää, saati sitten että siitä oltaisiin osattu käydä rakentavaa dialogia. Loppuvuodesta 2015 ilmestynyt (Tietolipas 249), Elina Vuolan toimittama, artikkelikirja “Uskonto ja kehitys. Näkökulmia suomalaiseen kehitysyhteistyöhön ja – tutkimukseen” tarjoaa kymmenen teesiä, jotka ovat mielestämme hyviä avauksia jokaiselle, joka haluaa laajemmin keskustella ja avartaa ymmärrystään liittyen uskonnon ja yhteiskunnan vuorovaikutukseen. Näitä vasten on mielenkiintoista peilata omaa retoriikkaansa ja uskonnonlukutaitoaan:

1. Kehityksestä puhuttaessa uskontoja ei voi sivuuttaa.

Uskonto ja kehitys ovat vuorovaikutuksessa monella tavalla. Niiden välillä vallitsee ensinnäkin käsitteellinen yhteys: molemmat vastaavat kysymykseen, mitä on hyvä elämä. Molemmissa on utooppinen elementti eli ajatus hyvästä tai paremmasta elämästä, ja ne ovat molemmat toimintakenttiä, joissa eettiset periaatteet ovat keskeisiä. Kehityksen ja uskonnon välillä on myös historiallinen yhteys lähetystyön kautta. Uskonnollisten toimijoiden roolia poliittisen, sosiaalisen ja kulttuurisen vallan käyttäjinä ei voi sivuuttaa: uskonnolliset järjestöt ja yhteisöt määrittävät osaltaan miten kehitys ymmärretään ja miten sitä tulkitaan. Ruohonjuuritason tarkastelu osoittaa, että uskonnon vaikutus kehitykseen riippuu kontekstista. Siitä ei voi sanoa mitään kovin yleispätevää sen enempää kuin voi sanoa kulttuurin vaikutuksesta kehitykseen. 

2. Uskontojen monimuotoisuus ja moniulotteisuus pitää ottaa vakavasti.

Uskonnon ja kehityksen vuorovaikutusta tarkasteltaessa tulee muistaa, että erot uskontojen sisällä voivat olla suurempia kuin niiden välillä. Varsinkin sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja perheeseen liittyvissä kysymyksissä jakolinjat eivät kulje niinkään uskontojen välillä kuin niiden sisällä. Nämä eri tahot tekevät keskenään yhteistyötä uskontorajojen yli. Kaikessa uskonnon tarkastelussa, myös suhteessa kehitykseen, on olennaista ottaa huomioon uskonnon eri ulottuvuudet. Esimerkiksi uskonnon virallinen organisaatio saattaa olla korruptoitunut ja kansalaisyhteiskuntaa heikentävä, mutta toisaalta sen edustamat arvot tai ruohonjuuritaso saattavat edistää tasa-arvoa ja kehitystä. Yksilön ja yhteisön välillä voi niin ikään olla monenlaisia jännitteitä. Uskonnot vaikuttavat monella tasolla samanaikaisesti, mitä on kyettävä erittelemään ja arvioimaan kriittisesti. 

3. Uskonnot voivat vaikuttaa kehitykseen sekä myönteisesti että kielteisesti. 

Uskontoja ei ole syytä arvioida mustavalkoisen hyvä-paha-kaksinapaisuuden kautta. Uskontoihin on sisäänrakennettuna ristiriitaisuuksia ja jännitteitä, pyhiä kirjoituksia myöten. Tämä näkyy käytännössä siten, että uskonnoilla voi olla erilaisia, usein ristiriitaisiakin vaikutuksia kehityksen kysymyksissä. Uskonnon jokin osa-alue voi edistää jotakin kehityksen osa-aluetta. Toisaalta saman uskonnon toinen osa-alue voi rapauttaa yhteiskuntaa ja inhimillistä kehitystä. Toisin sanoen uskonnon vaikutus kehitykseen voi olla myönteinen tai kielteinen. Jälkimmäisessä tapauksessa uskonto on kehityksen jarru. Esimerkiksi tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomista voidaan pitää yllä vetoamalla uskontoon mutta toisaalta myös sitä vastaan taistellaan vetoamalla uskonnollisiin arvoihin ja uskonnollisten johtajien auktoriteettiin.   

4. Uskonnot muuttuvat ja kehittyvät.

Kuten kaikki inhimillinen todellisuus, myös uskonnot ovat aikaan ja paikkaan sidottuja ilmiöitä. Uskontojen ikuisina ja muuttumattomina pidettyjä totuuksia on arvioitava suhteessa laajempaan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen todellisuuteen sekä uskontojen omiin muutospyrkimyksiin. Kaikki uskonnot ovat muuttuneet ajan saatossa. Useimmissa on jouduttu tarkistamaan aiemmin luovuttamattomina pidettyjä käsityksiä toisista ihmisryhmistä ja kulttuureista. Muutos ei tapahdu vain ulkopuolisen paineen vaikutuksesta, esimerkiksi siten, että sekulaarin yhteiskunnan arvot omaksuttaisiin painotuksen alla, vaan myös uskontojen omista sisäisistä syistä ja kehityskuluista. Juuri ihmisarvoon, ihmisoikeuksiin ja yhdenvertaisuuteen liittyvissä kysymyksissä on tärkeä huomata, kuinka yhteiskunnan muutos yhtäältä on vaikuttanut uskontoihin (ne muuttuvat siinä kuin koko muukin yhteiskunta), mutta toisaalta kyse on usein uskonnon omien opetusten todesta ottamisesta. Erilaiset vapautuksen teologiat ovat tästä muutoksen ja jatkuvuuden rinnakkaisuudesta esimerkkejä. Uskonto on parasta nähdä kehityksen kanssa vuorovaikutuksessa olevana ja osittain päällekkäisenä ilmiönä. Kuten kaikki kulttuuri, uskonto on kehitystä osittain selittävä ja toisaalta sen myötä muuttuva ihmiselämän ja yhteiskunnan ulottuvuus.

5. Kaikki kehitysajattelu nojaa johonkin arvopohjaan.

Kaikella inhimillisellä toiminnalla on jokin arvopohja, vaikka se olisi ääneen lausumaton. Kaikki kehitysajattelu perustuu joillekin arvoille, eikä sekulaariksi ymmärretty ole sekään arvovapaata tai neutraalia. Esimerkkinä voisi mainita sen, miten sidoksissa teollisuusmaiden kehityspolitiikka ja -interventiot ovat politiikkaan, länsimaisiin käsityksiin hyvästä ja arvokkaasta elämästä sekä niiden omiin taloudellisiin intresseihin.

6. Kehityksen arvoista ja toimintatavoista tulee keskustella avoimesti ja kriittisesti.

Kehityksen arvopohjasta käytävä keskustelu onkin ulotettava koskemaan kaikkia toimijoita, sekulaareja ja uskonnollisia. Sekulaariksi mielletty ei ole sen arvoneutraalimpaa kuin uskonnon alue. Tämä edellyttää itsekritiikkiä kaikilta ja avointa keskustelua eri tahojen välillä. Uskonnot eivät ole vain sekulaarin ajattelun kanssa ristiriidassa olevien arvojen ja ongelmien lähteitä, vaan niillä voi olla kehityksen käsitettä ja konkreettisia ulottuvuuksia rikastava ja syventävä anti. Uskonto on myös auttamisen ja sitä kautta yksi kehityksen perustekijä ja motivaation lähde. Siksikin sitä on tuotava mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Osa tätä on kristillisten kirkkojen ekumeeninen ja uskontojen välinen kehitystä koskeva keskustelu ja yhteistyö, jota ei yhteiskunnassa laajemmin riittävästi tunneta.

7.   Uskonnon, kulttuurin ja politiikan suhde ymmärretään eri puolilla maailmaa eri tavoin, eikä niitä voi aina erottaa toisistaan.

Niin uskonnolla kuin kehityksellä on väistämättä poliittinen luonne, joka on eri maissa, eri aikoina ja eri konteksteissa erilainen. Uskonnot eivät toisin sanoen toimi muun kulttuurin ja yhteiskunnan ulkopuolella silloinkaan kun ne saattavat haluta esittää itsensä sellaisina. Osa tätä poliittisuutta on se, että sekä uskonnollisilla tahoilla että kehitystoimijoilla on usein merkittäviä yhteyksiä poliittisiin instituutioihin, puolueisiin ja ideologioihin.

8. Uskonnolliset yhteisöt ovat avainroolissa kehittyvissä yhteiskunnissa.

Uskontojen keskeisyys kehitykselle perustuu paljolti niiden yhteisöllisyyteen. Uskonnolliset yhteisöt ovat monissa globaalin etelän maissa merkittävä osa kansalaisyhteiskuntaa. Ne voivat toimia kansalaisten äänten kanavina, kun valtiovallan toimissa on arvosteltavaa. Toisaalta uskonnolliset yhteisöt ovat riippuvaisia poliittisista päättäjistä. Yksi uskonnollinen yhteisö voi edustaa oppositiota tai olla epäpoliittisesti suuntautunut, toinen voi olla syvällä harvainvaltaisissa verkostoissa. Välillä uskonnolliset yhteisöt toimivat kehityksen esteenä, välillä ne ovat tärkeässä roolissa edistämässä kehitystä ruohonjuuritasolla. Yhteisöllisyydessä on myös vaaransa: yksilöiden ja eri ihmisryhmien oikeudet ja kokemukset voivat olla syvässäkin ristiriidassa uskonnollisen yhteisön, erityisesti sen ylätason kanssa.

9. Uskonnon lukutaito on tärkeämpää kuin koskaan.

Maailmassa tarvitaan nykyään entistä enemmän uskonnon lukutaitoa. Se tarkoittaa kykyä arvioida ja ymmärtää uskontojen vaikutuksia erilaisissa yhteiskunnissa sekä sitä, miten uskontojen toiminta ja eettinen ohjeistus nousevat niiden vaalimista opetuksista., ihmiskäsityksestä ja oikeasta elämäntavasta. Uskonnon lukutaito on aina analyyttista ja kriittistä. Sen avulla uskonto ylipäätään nähdään ja otetaan huomioon, mutta riittävä uskonnon lukutaito auttaa myös kiinnittämään huomiota uskontojen sisäisiin ja välisiin erilaisuuksiin.

10.  Uskontojen roolia ei pidä yli- eikä aliarvioida.

Uskontoa ei pidä yli- eikä aliarvioida. Sitä ei pidä sokeasti puolustaa eikä demonisoida. Kehityksen kontekstissa uskonnon rooli ei ole joko hyvä tai paha: sillä on monia erilaisia, joskus jopa keskenään ristiriitaisia vaikutuksia. Avoin ja kriittinen, myös itsekriittinen dialogi erilaisten toimijoiden välillä nousee siitä, että erilaisuus nähdään vahvuutena. Uskonnoilla, uskonnollisilla yhteisöillä ja uskonnollistaustaisilla järjestöillä on oma itseymmärryksensä, jonka hyväksyminen ja tunteminen ovat edellytyksiä niiden mahdollisesti tuottaman lisäarvon käyttöönotolle. 

 

Is the church relevant in the city?

IMG_3840

When thinking about cities like New York, Paris, or Bangkok we are inclined to think about The Empire state building, The Eiffel Tower, or The Grand Palace. Structures and monuments make cities famous and give them character. However a healthy city is not sustained by buildings, but by the everyday workings going on between them.

Robert Moses was the leading urban planner in America in the middle of the last century. With a ferocious desire for power and an uncompromising architectural vision he was transforming New York according to his will. One of his big focus points was getting traffic in and out of the city. To this end he designed bridges, tunnels and motorways in and through the city many times at the cost of communities being destroyed. His overbearing methods went often without critique due to their immediate benefits until a woman by the name of Jane Jacobs, a journalist and campaigner, came on the scene and took a stand against such urban planning. She analyzed her surroundings on Hudson street and wrote many articles and books on the need to sustain the well-being of city communities. This changed the game.

I raise this topic because urban planning has developed and now better incorporates the people and their well-being into the equation in city development. What about the church? Have we looked around at the communities surrounding us and the needs they represent? Have we engaged the community and taken steps to ensure its health and well-being? 

Whether in Europe, Africa, or Asia I am hearing a common challenge among pastors: the church is not relevant in the ever-changing demographic of the city.  The result: many churches have gone into hibernation or seclusion hoping that the city will find them. Instead of the church having hands to reach out to the city, she is expecting the city to find the church. All too often we fall into the same trap as did Robert Moses: focus on the structures and miss the community.

In the book of Jeremiah we find the people of Israel living in Babylon in forced exile. This is the message that they receive from God:

“Build homes, and plan to stay. Plant gardens, and eat the food they produce. Marry and have children. Then find spouses for them so that you may have many grandchildren. Multiply! Do not dwindle away! And work for the peace and prosperity of the city where I sent you into exile. Pray to the Lord for it, for its welfare will determine your welfare.” Jeremiah 29:5-7

Jeremiah’s words do not encourage Israel to stay in the confines of the synagogue and keep away from the Babylonians, but to integrate and have fellowship. If the exiled people of Israel were told to work for the betterment of cities, is not the church of today called to do the same? And if it is, how can we properly engage the city if we do not first understand its demographic?

Relevance is not rocket science. It is basic things in the framework of everyday life, just as it was in Babylon. To reach the city means to see these different layers, define and analyze them, and position yourself alongside them.

City people are deaf to words but sensitive to touch. If we want to be a relevant presence in the city we must be a part of its fabric. Out from the sidelines and into the game.

 

The changing city

IMG_9144

The city is not a new thing. From the beginnings of mankind there has been a tendency to come together and form communities that have slowly grown into centers of civilization. But why? Why come together over a small area when you could live on the land elsewhere and have as much space as you want?

Being hardwired to be together seems to be a standing element throughout history. However the reasons for coming together have constantly changed. Let’s look at a few examples from the book Urban Ministry; The Kingdom, the City & the People of God (Conn & Cortiz 2001):

  • Religion and power

“At the heart of power’s expression in the city-state was its religious role…In these urban centers ‘every creature…revealed the belief that man was created for no other purpose than to magnify and serve his gods. That was the city’s ultimate reason for existence.'” (Conn & Ortiz 2001; 36).

  • Military force

“Emerging from the early city-states was a new twist to urban power that would shape a new direction – the expansion of the city past local borders through conquest. The urban empire was born, and the shrine city became also the imperial city.” (Conn & Ortiz 2001; 36).

  • The birth of the polis

Through Hellenism and the Greco-Roman empire the city as a center for political, economic, military and cultural power was amplified. “The gods, though ever present, slowly lost their place as integrating centers of the city.” (Conn & Ortiz 2001; 36).

  • Feudal and commercial cities

After the fall of the Roman empire, cities in the Western world went into seclusion for over six hundred years (though in places like China and Mexico great cities began to appear during this time). Why did the city begin to re-emerge after such a long pause in history? At least two factors play a role: gold and God. “The city was reborn, and commerce and the church were its midwives.”. (Conn & Ortiz 2001; 37).

  • Reformation

As the structure of social organization was shifting away from the chartered city and towards the economic power of the nation-state, Reformation (a uniquely urban event) came in as an added push as its urban impact was widespread and promoted independence from under the church.

  • Industry

“Up until now, one might say that three buildings symbolized the main functions of the city in history: the market, the castle and the temple.” With the industrial age came a fourth: the factory (Conn & Ortiz 2001; 49).

There are many more categories that could be added to this list, but that would go beyond the scope of this blog. However in looking at these six categories we can already see a city through the centuries that is not static or somehow absolute. It is instead an organism purveying the current values and culture of the times.

So why is this of importance to us? I would argue that with an increased understanding of how cities have come to be throughout the history of mankind, we are able to scrutinize the inner workings of the cities today and thus engage them in ways that are relevant and focused.