Suomalaisten taito keskustella uskonnoista on heikkoa.

Meille on muodostunut käsitys, että yleensä kun suomalaiseen keskusteluun liittyy uskonto, se saa provokatiivisen sävyn tai uskonnon merkitys joko yli- tai aliarvioidaan. Emme näytä olevan ainoita näissä ajatuksissamme, sillä TT dosentti Elina Vuola, joka on koko uransa tehnyt kriittistä uskonnontutkimusta, toteaa, että “suomalainen yhteiskunta on melkoisen lukutaidoton uskonnon suhteen” ja tämä näkyy helposti joko ylikriittisyytenä (uskonto on kaiken pahan alkulähde) tai täysin alikriittisyytenä (joko kunnioituksesta, tiedon puutteesta tai uskonnonvapaudella perustellen uskontoja ei “uskalleta” kritisoida).  Varsinkin yhteiskuntatieteistä 1960-luvulta lähtien vaikuttanut sekularisaatioteoria siitä, että uskonto yksityistyy ja menettää merkityksensä julkisessa piirissä, on sittemmin osoittautunut vääräksi. Pikemminkin voidaan sanoa, että käynnissä on samanaikaisesti maallistuminen ja uskonnon merkityksen voimistuminen – sekä globaalisti että länsimaissa.

Taitoa ymmärtää uskontoja ja käydä niistä analyyttista, kriittistä ja monipuolista keskustelua tarvitaan nyt ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. 

Uskontojen ymmärtämisen vaikeudesta puhuessaan Elina Vuola toteaa, että minimivaatimuksena voisi pitää sitä, että uskonnosta keskusteleva olisi tietoinen siitä, mistä uskonnon ulottuvuudesta hän kulloinkin puhuu: opillisesta, eettisestä, rituaalisesta, materiaalisesta, kokemuksellisesta vai yhteisöllisestä (Ninian Smartin jaottelu uskonnon eri ulottuvuuksista.)

Miksi tämä aihe kiinnostaa meitä? Suomesta tehdyn kehitysyhteistyön uranuurtajia ovat olleet lähetysjärjestöt.  Uskonnolla on monitahoinen merkitys, eikä sitä ole aina osattu ymmärtää, saati sitten että siitä oltaisiin osattu käydä rakentavaa dialogia. Loppuvuodesta 2015 ilmestynyt (Tietolipas 249), Elina Vuolan toimittama, artikkelikirja “Uskonto ja kehitys. Näkökulmia suomalaiseen kehitysyhteistyöhön ja – tutkimukseen” tarjoaa kymmenen teesiä, jotka ovat mielestämme hyviä avauksia jokaiselle, joka haluaa laajemmin keskustella ja avartaa ymmärrystään liittyen uskonnon ja yhteiskunnan vuorovaikutukseen. Näitä vasten on mielenkiintoista peilata omaa retoriikkaansa ja uskonnonlukutaitoaan:

1. Kehityksestä puhuttaessa uskontoja ei voi sivuuttaa.

Uskonto ja kehitys ovat vuorovaikutuksessa monella tavalla. Niiden välillä vallitsee ensinnäkin käsitteellinen yhteys: molemmat vastaavat kysymykseen, mitä on hyvä elämä. Molemmissa on utooppinen elementti eli ajatus hyvästä tai paremmasta elämästä, ja ne ovat molemmat toimintakenttiä, joissa eettiset periaatteet ovat keskeisiä. Kehityksen ja uskonnon välillä on myös historiallinen yhteys lähetystyön kautta. Uskonnollisten toimijoiden roolia poliittisen, sosiaalisen ja kulttuurisen vallan käyttäjinä ei voi sivuuttaa: uskonnolliset järjestöt ja yhteisöt määrittävät osaltaan miten kehitys ymmärretään ja miten sitä tulkitaan. Ruohonjuuritason tarkastelu osoittaa, että uskonnon vaikutus kehitykseen riippuu kontekstista. Siitä ei voi sanoa mitään kovin yleispätevää sen enempää kuin voi sanoa kulttuurin vaikutuksesta kehitykseen. 

2. Uskontojen monimuotoisuus ja moniulotteisuus pitää ottaa vakavasti.

Uskonnon ja kehityksen vuorovaikutusta tarkasteltaessa tulee muistaa, että erot uskontojen sisällä voivat olla suurempia kuin niiden välillä. Varsinkin sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja perheeseen liittyvissä kysymyksissä jakolinjat eivät kulje niinkään uskontojen välillä kuin niiden sisällä. Nämä eri tahot tekevät keskenään yhteistyötä uskontorajojen yli. Kaikessa uskonnon tarkastelussa, myös suhteessa kehitykseen, on olennaista ottaa huomioon uskonnon eri ulottuvuudet. Esimerkiksi uskonnon virallinen organisaatio saattaa olla korruptoitunut ja kansalaisyhteiskuntaa heikentävä, mutta toisaalta sen edustamat arvot tai ruohonjuuritaso saattavat edistää tasa-arvoa ja kehitystä. Yksilön ja yhteisön välillä voi niin ikään olla monenlaisia jännitteitä. Uskonnot vaikuttavat monella tasolla samanaikaisesti, mitä on kyettävä erittelemään ja arvioimaan kriittisesti. 

3. Uskonnot voivat vaikuttaa kehitykseen sekä myönteisesti että kielteisesti. 

Uskontoja ei ole syytä arvioida mustavalkoisen hyvä-paha-kaksinapaisuuden kautta. Uskontoihin on sisäänrakennettuna ristiriitaisuuksia ja jännitteitä, pyhiä kirjoituksia myöten. Tämä näkyy käytännössä siten, että uskonnoilla voi olla erilaisia, usein ristiriitaisiakin vaikutuksia kehityksen kysymyksissä. Uskonnon jokin osa-alue voi edistää jotakin kehityksen osa-aluetta. Toisaalta saman uskonnon toinen osa-alue voi rapauttaa yhteiskuntaa ja inhimillistä kehitystä. Toisin sanoen uskonnon vaikutus kehitykseen voi olla myönteinen tai kielteinen. Jälkimmäisessä tapauksessa uskonto on kehityksen jarru. Esimerkiksi tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomista voidaan pitää yllä vetoamalla uskontoon mutta toisaalta myös sitä vastaan taistellaan vetoamalla uskonnollisiin arvoihin ja uskonnollisten johtajien auktoriteettiin.   

4. Uskonnot muuttuvat ja kehittyvät.

Kuten kaikki inhimillinen todellisuus, myös uskonnot ovat aikaan ja paikkaan sidottuja ilmiöitä. Uskontojen ikuisina ja muuttumattomina pidettyjä totuuksia on arvioitava suhteessa laajempaan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen todellisuuteen sekä uskontojen omiin muutospyrkimyksiin. Kaikki uskonnot ovat muuttuneet ajan saatossa. Useimmissa on jouduttu tarkistamaan aiemmin luovuttamattomina pidettyjä käsityksiä toisista ihmisryhmistä ja kulttuureista. Muutos ei tapahdu vain ulkopuolisen paineen vaikutuksesta, esimerkiksi siten, että sekulaarin yhteiskunnan arvot omaksuttaisiin painotuksen alla, vaan myös uskontojen omista sisäisistä syistä ja kehityskuluista. Juuri ihmisarvoon, ihmisoikeuksiin ja yhdenvertaisuuteen liittyvissä kysymyksissä on tärkeä huomata, kuinka yhteiskunnan muutos yhtäältä on vaikuttanut uskontoihin (ne muuttuvat siinä kuin koko muukin yhteiskunta), mutta toisaalta kyse on usein uskonnon omien opetusten todesta ottamisesta. Erilaiset vapautuksen teologiat ovat tästä muutoksen ja jatkuvuuden rinnakkaisuudesta esimerkkejä. Uskonto on parasta nähdä kehityksen kanssa vuorovaikutuksessa olevana ja osittain päällekkäisenä ilmiönä. Kuten kaikki kulttuuri, uskonto on kehitystä osittain selittävä ja toisaalta sen myötä muuttuva ihmiselämän ja yhteiskunnan ulottuvuus.

5. Kaikki kehitysajattelu nojaa johonkin arvopohjaan.

Kaikella inhimillisellä toiminnalla on jokin arvopohja, vaikka se olisi ääneen lausumaton. Kaikki kehitysajattelu perustuu joillekin arvoille, eikä sekulaariksi ymmärretty ole sekään arvovapaata tai neutraalia. Esimerkkinä voisi mainita sen, miten sidoksissa teollisuusmaiden kehityspolitiikka ja -interventiot ovat politiikkaan, länsimaisiin käsityksiin hyvästä ja arvokkaasta elämästä sekä niiden omiin taloudellisiin intresseihin.

6. Kehityksen arvoista ja toimintatavoista tulee keskustella avoimesti ja kriittisesti.

Kehityksen arvopohjasta käytävä keskustelu onkin ulotettava koskemaan kaikkia toimijoita, sekulaareja ja uskonnollisia. Sekulaariksi mielletty ei ole sen arvoneutraalimpaa kuin uskonnon alue. Tämä edellyttää itsekritiikkiä kaikilta ja avointa keskustelua eri tahojen välillä. Uskonnot eivät ole vain sekulaarin ajattelun kanssa ristiriidassa olevien arvojen ja ongelmien lähteitä, vaan niillä voi olla kehityksen käsitettä ja konkreettisia ulottuvuuksia rikastava ja syventävä anti. Uskonto on myös auttamisen ja sitä kautta yksi kehityksen perustekijä ja motivaation lähde. Siksikin sitä on tuotava mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Osa tätä on kristillisten kirkkojen ekumeeninen ja uskontojen välinen kehitystä koskeva keskustelu ja yhteistyö, jota ei yhteiskunnassa laajemmin riittävästi tunneta.

7.   Uskonnon, kulttuurin ja politiikan suhde ymmärretään eri puolilla maailmaa eri tavoin, eikä niitä voi aina erottaa toisistaan.

Niin uskonnolla kuin kehityksellä on väistämättä poliittinen luonne, joka on eri maissa, eri aikoina ja eri konteksteissa erilainen. Uskonnot eivät toisin sanoen toimi muun kulttuurin ja yhteiskunnan ulkopuolella silloinkaan kun ne saattavat haluta esittää itsensä sellaisina. Osa tätä poliittisuutta on se, että sekä uskonnollisilla tahoilla että kehitystoimijoilla on usein merkittäviä yhteyksiä poliittisiin instituutioihin, puolueisiin ja ideologioihin.

8. Uskonnolliset yhteisöt ovat avainroolissa kehittyvissä yhteiskunnissa.

Uskontojen keskeisyys kehitykselle perustuu paljolti niiden yhteisöllisyyteen. Uskonnolliset yhteisöt ovat monissa globaalin etelän maissa merkittävä osa kansalaisyhteiskuntaa. Ne voivat toimia kansalaisten äänten kanavina, kun valtiovallan toimissa on arvosteltavaa. Toisaalta uskonnolliset yhteisöt ovat riippuvaisia poliittisista päättäjistä. Yksi uskonnollinen yhteisö voi edustaa oppositiota tai olla epäpoliittisesti suuntautunut, toinen voi olla syvällä harvainvaltaisissa verkostoissa. Välillä uskonnolliset yhteisöt toimivat kehityksen esteenä, välillä ne ovat tärkeässä roolissa edistämässä kehitystä ruohonjuuritasolla. Yhteisöllisyydessä on myös vaaransa: yksilöiden ja eri ihmisryhmien oikeudet ja kokemukset voivat olla syvässäkin ristiriidassa uskonnollisen yhteisön, erityisesti sen ylätason kanssa.

9. Uskonnon lukutaito on tärkeämpää kuin koskaan.

Maailmassa tarvitaan nykyään entistä enemmän uskonnon lukutaitoa. Se tarkoittaa kykyä arvioida ja ymmärtää uskontojen vaikutuksia erilaisissa yhteiskunnissa sekä sitä, miten uskontojen toiminta ja eettinen ohjeistus nousevat niiden vaalimista opetuksista., ihmiskäsityksestä ja oikeasta elämäntavasta. Uskonnon lukutaito on aina analyyttista ja kriittistä. Sen avulla uskonto ylipäätään nähdään ja otetaan huomioon, mutta riittävä uskonnon lukutaito auttaa myös kiinnittämään huomiota uskontojen sisäisiin ja välisiin erilaisuuksiin.

10.  Uskontojen roolia ei pidä yli- eikä aliarvioida.

Uskontoa ei pidä yli- eikä aliarvioida. Sitä ei pidä sokeasti puolustaa eikä demonisoida. Kehityksen kontekstissa uskonnon rooli ei ole joko hyvä tai paha: sillä on monia erilaisia, joskus jopa keskenään ristiriitaisia vaikutuksia. Avoin ja kriittinen, myös itsekriittinen dialogi erilaisten toimijoiden välillä nousee siitä, että erilaisuus nähdään vahvuutena. Uskonnoilla, uskonnollisilla yhteisöillä ja uskonnollistaustaisilla järjestöillä on oma itseymmärryksensä, jonka hyväksyminen ja tunteminen ovat edellytyksiä niiden mahdollisesti tuottaman lisäarvon käyttöönotolle. 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s