Reformaation juhlavuosi kutsuu tarkistamaan perspektiiviä.

Lokakuun 31. päivänä vuonna 1517 augustiinilaismunkki nimeltään Martin Luther naulasi 95 teesiä Wittenbergin kirkon oveen. Luther ei ollut tuohon aikaan kovinkaan tunnettu eikä Paavi Leo X ottanut hänen kritiikkiään ja haastetta kirkon uudistumiselle vakavasti. Kävi kuitenkin niin, että teesit käännettiin saksaksi ja ne levisivät hetkessä ympäri Eurooppaa antaen sytykettä historialliselle murrokselle, jota kutsumme tänä päivänä protestanttiseksi reformaatioksi. Lutherin tavoitteena oli uudistaa katolista kirkkoa – ei aloittaa uutta kristillistä haaraa. Niin kuitenkin kävi ja tänä päivänä kristikunta on jakaantunut moneen eri haaraan ja kirkkokuntaan.

Kristikunnan keskinäisestä yhtenäisyydestä voisi sanoa tiivistetysti, että protestanttisten kirkkojen suhde katoliseen kirkkoon ei ole aina ollut kovin rakkaudellinen eikä se ole aina täyttänyt edes minimaalisia dialogin perusedellytyksiä. Samoin voidaan todeta protestanttisen haaran keskinäisistä väleistä. Surullista sen tähden, että Jeesus rukoili viimeisessä rukouksessaan nimenomaan opetuslapsilleen yhteyttä (Joh. 17:20-23). Siksi olenkin iloinnut tämän reformaation juhlavuoden näkökulmasta korostaa nimenomaan sitä, kuinka ensimmäiset uskonpuhdistajat olivat ennenkaikkea yhden Raamatun ja yhden kirkon puolesta. Samoin heillä oli terve suhtautuminen traditioon ja oppi-isiin – heitä ennen kulkeneisiin. Ja tässä on mielestäni monelle tämän päivän kristitylle ensimmäinen perspektiivin tarkastamisen paikka: Tunnistatko historiallisen jatkumon, jonka osa olet? Mihin tahansa kristilliseen kirkkoon kuulutkaan, kävelet historiallisen uskonkertomuksen polkuja, jonka ensimmäiset edelläkävijät olivat Vanhan Testamentin pyhät ja profeetat, myöhemmin katolinen kirkko, sitten eri protestanttiset tunnustukset.

Uskon ydinkysymyksistä puhuttaessa myös protestanttinen pirstaloituneisuus hälvenee ja huomaamme olevamme enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Reformaation juhlavuoden kunniaksi useat protestanttiset teologit ovat tulleet yhteen ja muotoilleet julkilausuman, yhteisen uskontunnustuksen, korostamaan kirkon yhteistä uskoa. REFORMING CATHOLIC CONFESSION on luettavissa ja allekirjoitettavissa täällä. Suosittelemme lämpimästi tutustumaan!

Toinen perspektiivin tarkistamisen haaste on länsimaalaisille teologeille: Kuten yllä oleva kartta havainnollistaa, on kristinuskon tilastollinen keskipiste maapallon eteläpuoliskolla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että stereotyyppistä kristittyä ei ole enää kymmeniin vuosiin edustanut valkoinen eurooppalainen tai amerikkalainen, vaan pikemminkin musta afrikkalainen. Teologinen keskustelu on tästä huolimatta edelleen keskittynyt Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Ongelman ydin ei ole siinä, etteikö afrikkalaiset, latinot tai aasialaset teologit tuntisi länsimaalaisten teologien tuotoksia, vaan siinä, etteivät länsimaalaiset teologit kuule heidän ääntään.

Tunnetko Aasian, Afrikan tai Latinalaisen Amerikan teologisesti? Käymmekö kristikuntana yksisuuntaista sanelua vai moniäänistä dialogia oppien toinen toisiltamme?

Timothy C. Tennent on yksi niistä teologeista, jotka ovat nostaneet tämän kysymyksen esiin ja hän on sitä mieltä, että systemaattiseen teologian ja missiologian tulisi tehdä tänä päivänä enemmän yhteistyötä. Hän perustelee tätä sillä, että teologia on ollut aina yritys ymmärtää ja sanoittaa Raamatun ilmoitus kulloiseenkin historian ja kulttuurin asettamaan raamiin. Nykyiset systemaattisen teologian jaottelut ovat syntyneet ja kehittyneet jälkeen Konstantiuksen eli kristillisen alueen sisällä. Tänä päivänä suurin osa kristittyjen määrän kasvusta tapahtuu kuitenkin toisten uskontojen sydänmailla. Tämänhetkinen kristikunnan enemmistö kysyy erilaisia kysymyksiä kuin länsimaalaiset teologit. Myös tapoja hahmottaa kokonaisuutta ja käydä teologista keskustelua on muitakin kuin länsimaalainen tapa. – Ja tästä nousee tarve uudistaa muun muassa systemaattisen teologian raameja ja tapaa kertoa kirkkohistoriaa.

Ei ole olemassa yhtä kristillistä sivilisaatiota tai kulttuuria. Kautta historian kristinusko on elänyt kasvun ja vähenemisen vaihteluissa, muuttanut sijaintiaan kartalla ja muokkautunut kulttuurillisesti ja teologisesti. Elämme historiallista murrosta ja se haastaa meitä uudistumaan siinä, missä näemme merkittävän teologisen keskustelun olevan.

Ecclesia reformata semper reformanda tarkoittaa, että todellisen reformoidun kirkon tulisi jatkuvasti uudistua. Toisin sanoen: Reformaatio, uskonpuhdistus, ei ole vain yksittäinen historiallinen tapahtuma 1500-luvulla, vaan kristillisen kirkon todellisuus ja tapa elää. Jokaisella sulkupolvella on omat harhaoppinsa ja sokeat pisteensä, jotka tarvitsevat rakkaudellista nuhtelua sekä Raamatun sanan että suuremman globaalin seurakunnan perspektiivistä.

Miten yhdistät teologian ja etiikan?

Helluntailaisuuden monet muodot & Progressiivinen helluntailaisuus mainitsin Nimi Waribokon ja hänen kirjansa “The Pentecostal Principle: Ethical Methodology in New Spirit”, jossa hän kehittelee eettistä metodologiaa sovellettavaksi yhteisöjen ja yhteiskuntien toimintaperiaatteille. Waribokon teologinen motiivi nousee helluntailaisuuden “monikielisyydestä”, jonka hän toivoisi ilmentyvän motiivina osallistua keskusteluun julkisista linjauksista muutoinkin kuin satunnaisilla väliintuloilla. Hänen mukaansa helluntailainen osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun voisi parhaimmillaan synnyttää sellaista ilmapiiriä, jossa kaikki osapuolet otettaisiin laajemmin mukaan, oikeudenmukaisuus lisääntyisi ja kaikki luodut voisivat oman erityislaatuisen äänensä avulla olla mukana yhdessä todistamassa Luojan hyvyyttä, totuudellisuutta ja kauneutta.  Wariboko kutsuu ennenkaikkea helluntailaisia olemaan osallisia rakentamassa omia yhteisöjään, olemaan rauhanrakentajia, tuomaan maailmaan enemmän “shalomia”.

Jotta voi osallistua keskusteluun, pitää osata puhua oikeaa kieltä. Warikobon mukaan jopa helluntailais-teologis-eettinen argumentti voidaan prosessoida niin, että se on relevantti myös muualla kuin teologisissa piireissä (jotka ovat kaiken lisäksi usein akateemisia ja tavoittavat tästä syystä melko pienen joukon ihmisiä). Tässä on haaste kristitylle kirkolle: tuoda yhtenäisenä äänenä teologisen etiikan argumentit tämän päivän sosiaalisten haasteiden keskelle, sosiaalisten ongelmien ja linjausten diskurssiin.

Wariboko tarjoaa eettisen analyysin tekoon kolmivaiheisen prosessikaavion. Se löytyy tästä alta tiivistetysti, jotta tämän blogin lukija voisi peilata siihen omaa, itselleen luontaisinta, tapaa lähestyä sosiaalisia ongelmia ja niistä käytävää teologista ja eettistä keskustelua.

WARIBOKON EETTISEN ANALYYSIN PROSESSIKAAVIO:

  1. VAIHE: YHTEISKUNNALLINEN ANALYYSI 
    1. Mikä on ongelma tai huolenaihe? Miksi se on ongelma? Ongelma on todennäköisesti uhka yhteiskunnan tai yhteisön moraaliselle vakaudelle. 
    2. Ongelman tarkastelu. Käytä hyväksesi eri tieteenaloja, kuten yhteiskuntatieteitä, ymmärtääksesi ongelmaan liittyvät keskeiset ulottuvuudet. Jos mahdollista, voit verrata myös historiallisia tilastoja tämänhetkisiin tilastoihin. Tämä on yksi tapa ottaa huomioon yhteiskunnallisten rakenteiden useat vaikuttajat. 
    3. Eetoksen tarkastelu. Millaisia arvoja ja normeja yhteiskunnassa vaikuttaa ja miten ne suhtautuvat ongelmaan? Jotta voi muuttaa mitään, täytyy ensin ymmärtää asian perustaa ja lähtökohtia.
  2. VAIHE: RESURSSIT ONGELMAN REFLEKTOIMISEEN
    1. Tunnista ongelmaan liittyviä teologisia, kirjallisia ja filosofisia resursseja ja kiinnitä erityisesti huomiosi niihin, jotka auttavat rakentamaan eettistä ratkaisua ja maailmankatsomusta.
    2. Analysoi ilmapiiriä ja sääntöjä. Ovatko ne samansuuntaisia teologisen ymmärryksen kanssa “Jumalan lakien” kanssa ja ovatko ne hyviä (edustaen parasta mahdollista teologista näkökykyä Jumalan tarkoitusperistä)?
  3. VAIHE: EETTINEN RATKAISU JA TUOTOS
    1. Mikä eettinen ratkaisu (vastatoimi, idea, ajatusmalli, näkemys) nousee teologisesta analyysistä/keskustelusta liittyen ongelmaan? Näytä, miten se kykenee joko vahvistamaan yhteisöä tai vähentämään identifoitua ongelmaa (poistamalla, ratkaisemalla tai uudelleenmäärittelemällä sen).
    2. Tämä ehdotettu ratkaisu tulisi raamittaa alan tärkeimpien asiantuntijoiden käymän keskustelun viitekehykseen.
    3. Sen jälkeen, kun ratkaisu on hyvin määritelty, näytä miten se sopii ykkösvaiheessa määriteltyyn yhteiskunnalliseen eetokseen. Selitä, miksi juuri tämä ratkaisu on sopiva juuri tälle yhteisölle tämänhetkisessä maailmanajan tilanteessa sopiva. Tämä vaihe voi vaatia konfrontaatiota ja ratkaisun muuntamista saadun palautteen mukaan. Etsi ennenkaikkea vastauksia siihen, mitä resursseja on parempaan vastaukseen.    
    4. Päätä, pitäisikö harkita uuden instituution tai organisaation perustamista, jotta tarvittava muutos voitaisiin saada aikaan? Jos tarvitaan, niin mikä on uuden instituution analysoitu vaikutus yhteisöön?
    5. Huomioi, miten ehdotettu ratkaisu tullaan ymmärtämään monikulttuurillisessa kansalaisyhteiskunnassa, johon kuuluu monien uskontojen ja maailmankuvan edustajia. Saisiko ratkaisu myös äänensä kuuluviin akateemisissa piireissä? Mitä ovat ne ontologiset, etologiset, teleologiset näkökulmat ehdotetussa ratkaisussa, jotka kykenevät palvelemaan yhteisen hyvän rakentamista avoimessa kansalaisyhteiskunnassa?
    6. Mitkä ovat suurimmat hyödyt ja tulokset yhteisölle, mikäli se ottaa vastaan ja laittaa käytäntöön ehdotetun ratkaisun? Muista, että kaikki hyödyt eivät ole aina ilmaistavissa laskettavilla taloudellisilla termeillä. 

 

Miten meni noin-niinkuin-omasta-mielestä?

Vai oletko ylipäänsäkään sitä mieltä, että teologialla voisi olla relevanttia annettavaa tämänpäiväisiin eettisiin kysymyksiin?

 

 

 

 

Bridge the gap

Paul the Apostle has often been called the architect of the Church. His diligence in planting churches and looking after them took up the greater part of his life. It wasn’t an easy task and often included all kinds of difficulties from persecution, hunger, and imprisonment to shipwrecks. But there was a drive within Paul that wouldn’t let up; not before he accomplished that which he had felt called to do.

But was he the architect of the Church? Didn’t his letters seek to answer questions, refute heresies and encourage the church and not place some sort of static form or structure for the Church to adhere to?

So what was Paul if not the architect of the Church? I believe first and foremost his calling was to BRIDGE THE GAP of the Jewish faith with Christ:

“Is God the God of the Jews only? Is he not the God of Gentiles too? Yes, of Gentiles too, since there is only one God, who will justify the circumcised by faith and the uncircumcised through that same faith.” (Romans 3:29-30 NIV)

Every city and town he entered, Paul first sought out the Synagogue and spent time in showing how Old Testament prophecies pointed to Jesus, his death, resurrection and Lordship. He visited the churches and defended the Gentile believers who were being suffocated by Jewish customs and traditions. He even went up to Jerusalem to defend Gentile believers before the Apostles of the Church. Paul had a passion to bridge the understanding of the Jewish people with the Christ, in whom all things are fulfilled.

Paul succeeded.

Today the challenge remains. The people we encounter are the product of values and traditions, experiences and beliefs that have been imposed or nurtured upon them.       Do we have the knowledge of where people are in their world? And do we have tools to bridge the gap and show that even today Christ is the fulfillment of all?