Reformaation juhlavuosi kutsuu tarkistamaan perspektiiviä.

Lokakuun 31. päivänä vuonna 1517 augustiinilaismunkki nimeltään Martin Luther naulasi 95 teesiä Wittenbergin kirkon oveen. Luther ei ollut tuohon aikaan kovinkaan tunnettu eikä Paavi Leo X ottanut hänen kritiikkiään ja haastetta kirkon uudistumiselle vakavasti. Kävi kuitenkin niin, että teesit käännettiin saksaksi ja ne levisivät hetkessä ympäri Eurooppaa antaen sytykettä historialliselle murrokselle, jota kutsumme tänä päivänä protestanttiseksi reformaatioksi. Lutherin tavoitteena oli uudistaa katolista kirkkoa – ei aloittaa uutta kristillistä haaraa. Niin kuitenkin kävi ja tänä päivänä kristikunta on jakaantunut moneen eri haaraan ja kirkkokuntaan.

Kristikunnan keskinäisestä yhtenäisyydestä voisi sanoa tiivistetysti, että protestanttisten kirkkojen suhde katoliseen kirkkoon ei ole aina ollut kovin rakkaudellinen eikä se ole aina täyttänyt edes minimaalisia dialogin perusedellytyksiä. Samoin voidaan todeta protestanttisen haaran keskinäisistä väleistä. Surullista sen tähden, että Jeesus rukoili viimeisessä rukouksessaan nimenomaan opetuslapsilleen yhteyttä (Joh. 17:20-23). Siksi olenkin iloinnut tämän reformaation juhlavuoden näkökulmasta korostaa nimenomaan sitä, kuinka ensimmäiset uskonpuhdistajat olivat ennenkaikkea yhden Raamatun ja yhden kirkon puolesta. Samoin heillä oli terve suhtautuminen traditioon ja oppi-isiin – heitä ennen kulkeneisiin. Ja tässä on mielestäni monelle tämän päivän kristitylle ensimmäinen perspektiivin tarkastamisen paikka: Tunnistatko historiallisen jatkumon, jonka osa olet? Mihin tahansa kristilliseen kirkkoon kuulutkaan, kävelet historiallisen uskonkertomuksen polkuja, jonka ensimmäiset edelläkävijät olivat Vanhan Testamentin pyhät ja profeetat, myöhemmin katolinen kirkko, sitten eri protestanttiset tunnustukset.

Uskon ydinkysymyksistä puhuttaessa myös protestanttinen pirstaloituneisuus hälvenee ja huomaamme olevamme enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Reformaation juhlavuoden kunniaksi useat protestanttiset teologit ovat tulleet yhteen ja muotoilleet julkilausuman, yhteisen uskontunnustuksen, korostamaan kirkon yhteistä uskoa. REFORMING CATHOLIC CONFESSION on luettavissa ja allekirjoitettavissa täällä. Suosittelemme lämpimästi tutustumaan!

Toinen perspektiivin tarkistamisen haaste on länsimaalaisille teologeille: Kuten yllä oleva kartta havainnollistaa, on kristinuskon tilastollinen keskipiste maapallon eteläpuoliskolla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että stereotyyppistä kristittyä ei ole enää kymmeniin vuosiin edustanut valkoinen eurooppalainen tai amerikkalainen, vaan pikemminkin musta afrikkalainen. Teologinen keskustelu on tästä huolimatta edelleen keskittynyt Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Ongelman ydin ei ole siinä, etteikö afrikkalaiset, latinot tai aasialaset teologit tuntisi länsimaalaisten teologien tuotoksia, vaan siinä, etteivät länsimaalaiset teologit kuule heidän ääntään.

Tunnetko Aasian, Afrikan tai Latinalaisen Amerikan teologisesti? Käymmekö kristikuntana yksisuuntaista sanelua vai moniäänistä dialogia oppien toinen toisiltamme?

Timothy C. Tennent on yksi niistä teologeista, jotka ovat nostaneet tämän kysymyksen esiin ja hän on sitä mieltä, että systemaattiseen teologian ja missiologian tulisi tehdä tänä päivänä enemmän yhteistyötä. Hän perustelee tätä sillä, että teologia on ollut aina yritys ymmärtää ja sanoittaa Raamatun ilmoitus kulloiseenkin historian ja kulttuurin asettamaan raamiin. Nykyiset systemaattisen teologian jaottelut ovat syntyneet ja kehittyneet jälkeen Konstantiuksen eli kristillisen alueen sisällä. Tänä päivänä suurin osa kristittyjen määrän kasvusta tapahtuu kuitenkin toisten uskontojen sydänmailla. Tämänhetkinen kristikunnan enemmistö kysyy erilaisia kysymyksiä kuin länsimaalaiset teologit. Myös tapoja hahmottaa kokonaisuutta ja käydä teologista keskustelua on muitakin kuin länsimaalainen tapa. – Ja tästä nousee tarve uudistaa muun muassa systemaattisen teologian raameja ja tapaa kertoa kirkkohistoriaa.

Ei ole olemassa yhtä kristillistä sivilisaatiota tai kulttuuria. Kautta historian kristinusko on elänyt kasvun ja vähenemisen vaihteluissa, muuttanut sijaintiaan kartalla ja muokkautunut kulttuurillisesti ja teologisesti. Elämme historiallista murrosta ja se haastaa meitä uudistumaan siinä, missä näemme merkittävän teologisen keskustelun olevan.

Ecclesia reformata semper reformanda tarkoittaa, että todellisen reformoidun kirkon tulisi jatkuvasti uudistua. Toisin sanoen: Reformaatio, uskonpuhdistus, ei ole vain yksittäinen historiallinen tapahtuma 1500-luvulla, vaan kristillisen kirkon todellisuus ja tapa elää. Jokaisella sulkupolvella on omat harhaoppinsa ja sokeat pisteensä, jotka tarvitsevat rakkaudellista nuhtelua sekä Raamatun sanan että suuremman globaalin seurakunnan perspektiivistä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s